maanantai 25. maaliskuuta 2013

pääsiäis pupu

                       Pääsiänen on tulossa ja pääsin lasten mukaan tekenään virpoma vitsoja.
                                                     Tosin ei se ihan niin tainut mennä.

 
Kumpihan oli koristellumpi risu vai minä?


 
Sitten olikin hyvä istuutua kattomaan luonto ohjelmaa telkkarista.
Kunnes minulle alettiin huomautella sattuneen "vahinko".
 Todistus aineisto viittasi vahvasti minuun.
 
 
Mutta onneksi papanoitten alkuperä paljastui ja kyseessä olikin
"pupun papana" murot. 
Minä jo ehdin säikähtää mistä niitä kuuluisia "papanoita"
 on tullut kun eihän minulla ole häntää.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Revontulia



Olin jo mennyt nukkumaan kun minut herätettiin lähtemään ulos katsomaan revontulia. Säikähdin ettei kai se kettu vaan minua syö mutta onneksi kuulin kyseessä olevan harvinaisemman ilmiön meilä päin. Kylläpä olikin kauniita mintun vihreitä raitoja taivaalla. Tummat värit kuulemma uupuivat mutta kauniita ne oli silti.





Tässä sitä revontulia katellaan.


                                          Sitten alkoi peppua paleltamaan ja kävin makuulle ihailemaan taivasta.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Myrskyn kourissa

Aurinko paistoi kauniisti ja päätin lähteä ulos lasten mukaan. Pihalle päästyä meni aurinko välittömästi pilveen ja alkoi hurjasti tuulemaan ja lunta tulemaan.
 
 
 
 
 
 
Istuskelen lumi tuiskussa.

 
Apua tuuli tarttui minuun! Pyörii, pyörii, pyörii..

 
Onneksi pysähdyin ja minut tultiin peastamaan syliin
ettei tuuli vie minua ja pakenimme sisälle.
 

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Auto urheilun saloissa.

Kaunis aurinkoinen sää sai pupunkin vauhti tassut vipattaman ja jääradalle piti päästä mukaan. Ensimmäinne kerta tänä talvena oli tiedossa ja viimeiseksi jäikin kaluston hajottua...yllättäen :)

Niimpä pupu pmppasi mukaan ja ei kun menoksi,

 
Turvallisuus ennen kaikkea. Pupun kokoista kypärää vain
ei löytynyt eikä kyllä kuppipenkkiä autostakaan ja lopun arvaattekin.



                                                    Tässä sitä mennään kojelaudalla.



                                           Välillä piti istuutua huilaamaan ja päästää muut kyytiin.

 
Vauhdin hurmaaaaaaa.

  
                                     Tiukka kurvi oikeaan. Täytyy laittaa turvavyöt tilaukseen.

 
Mutta mauisemat olivat hienot ja auringon ympärille
 oli tullut upea sateenkaari pallo.
 
Aurinkoista kevään odotusta!
T: punainen pupu

perjantai 1. maaliskuuta 2013

puuhomissa ja sen seuraus.

Tällä kertaa lähdin ulkoilemaan ja puita hakemaan. Reissu sai ikävän käänteen ja päättyi "vesipuistoon".

 
puut hyppivät auton kyytiin ja minun ollessa työn johtajana.


  
                                        Kunnes sattui onnettomuus ja tipahdin sylistä suoraan
                                        linnun kakkaan jonka joku tipu oli käynyt vääntämässä
                                        tuohon pihalle. Sen seurauksena minulle tuli komento
                                        vesipuistoon. 

 
Tässä sitä ollaan valmiina seikkailuun.
Onneksi pinkki pupu lähti mukaan ettei
yksin niin kovin pelottaisi.

 
Pyörii, pyörii

 
Vihdoin hirmuisen pyörityksen jälkeen
pääsin kuivumaan. Onneksi pehmo
pupuja ei satu korvistaroikottaminen