keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Ulkomailla

Eräänä kauniina päivänä päätin pompata salakavalasti kainalossa huomaamatta auton kyytiin ja lähteä käymään venäjällä. Minua kyllä hieman hirvitti kun en omistanut passia mutta painoin pääni piiloon tullissa olon ajaksi jä näin pääsin "jäniksenä" matkaamaan kohti Viipuria. Tosin minun mukana olon kotiväki kyllä huomasi heti alku metreillä kun tyttö huusi kovaan ääneen pupu ja näytti minua.

 
Aivan hirveän hienoja jää veistoksia oli näytillä viipurissa.
Joita paikalliset kuvailivat ja taisin minäkin päästä kuvaan kun tuossa kaiteella ihastelemassa olin.
Ainakin minut huomattiin ja useampaa ihmistä alkoi hymyilyttämään.

 
Ja jottai kaupunki kierroksen jälkeen jaksan reissata kotia piti käydä evästä nauttimassa.
Enhän minä osanut pupun ruokaa tilata joten tyydyin nauttimaan kahvia ja kakkua.

tiistai 26. helmikuuta 2013

aurinko lämmitti

                                           Aurinkoinen sää sai myös minut ulkoilemaan.

                  
                                                   Aurinko lämmitti mukavasti nenänpäätäni.

 
Vähän piti kasveja jyrsiä välipalaksi.

   
                                                 Mutta mikäs tästä on mennyt? kuulemani mukaan
                                                 olisi lajiteveri ollut asialla mutta, hieman arveluttaa
                                                 kun on NOIN isoja jälkiä jäänyt.

maanantai 11. helmikuuta 2013

ystäväni

Pidin pitkän juttu tuokion kaveri kanini kanssa. Urheilemassa olin mutta kuvat on kameraassa ja johto hukassa...

torstai 7. helmikuuta 2013

ulkoilin

Kävinpä nauttimassa leudosta pakkas kelistä ja istuskelin piha puussa kateselemassa lasten leikkejä. onneksiei alkanut paleltamaan kun jäi kaulaliina laittamatta.  Vkl onkin tiedossa hurjempaa ulkoulua. Laskiaista odotellessa.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Minä

Minä olen pieni punainen pupu joka viime syksynä halusi päästä perheni äidin mukaan kirpputorilta. Istuin yksin siellä pöydässä vaatteiden seassa ja tämä äiti huomasi minut, siitä suuri seikkailuni alkoi. Minut omi heti nähtyään pieni tyttö joka kuskaa minua mukanaan. Näistä reissuistani halusin alkaa kertomaan teille se mihin tie vie minua on täysi arvoitus mutta aika näyttää. Toivottavasti tulette viihtymään seikkailujeni seuraamisessa. Minulla on myös ystävänäni pieni poika joka auttaa monesti kantamisessani ja auttaa seikkailemaan. Lajitovereita minulla on muutama muttta toivottavasti niitä tulisi paljon, paljon lisää. Kaikki ovat muuttaneet meille kirpputoreilta. Meillä taitaakin olla käytettyjen pupujen suoja koti. Mutta eihän se haittaa jos on vähän elämää nähnyt onpahan meillä pupujen kanssa hauskoja keskusteluja öisin kun kaikki kertovat seikkauluistaan ennen tänne tuloa ja tasa puolisuuden vuoksi muutkin puput pääsevät välillä seikkailemaan.