perjantai 5. heinäkuuta 2013

Pupu hukassa

Nyt se kauan pelätty katoaminen sitten tapahtui viime maanantaina minua ei löytynytkään enää asuntovaunu reissun jälkee mistän. Minun luultiin todella pahasti kadonneen, jääneen mummolaan erään kassin pohjalle tai sitten olin unohtunut vaunuun joka oli aamulla mennyt korjattavaksi. Voi surku mik ikävä miulla olikaan kotia eikä oloa lohduttanut vaikka tiesin siellä olevan "varapupun" tuuraavan minua. Tänään aamulla se ikävyys sitten päättyi ja pääsin kotia kunhan ekana olin käynyt heittämässä venäjän reissun perheen äidin kanssa.  Siellä mitä asuntovaunussa olin istunut ja odottanut toista viikoa pääsemättä pois.


                                                     Tässä sitä istutaan ja odotetaan

 
ajelemassa


                                                       välillä vähän paperi hommia rajalla


                                                       jotain välipalaa oli pakko saada kun
                                                                 ei porkkanoita löytynyt.


                                         rakkaan omistajani kainalossa. kuvassa oikealla "tuuraajani."

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Juhannuksen vietossa

Lähtip pupu viettämään juhannusta veden ääreen. tekemistä piisasi ja hauskaa oli.

 
Tässä sitä porkkanan palaa liotetaan. Ei tullut isoa porkkanaa.

 
 
Juhannus kokkoa  piti mennä kauemmaksi ihailemaan
 kun lämmitti niin hirveän kovasti.

 
Soutelemassa

 
Kaunis auringon lasku soidellessa.

 
seuraavana aamuna olikin kokosta jäljellä vain jälki.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Retki veden ääreen.

Minä pääsin mukaa retkelle :)
Uimaan en sentään uskaltautunut oli niin kylmää vettä ja syvä paikka jossa ei voinut uida.
Maisemat olivat kauniit. 


                                                              maiseman ihailua


                                                            kiipesin pieneen kuuseen.

 
tarvitsin kuulemma kahvitauon.

Maisemia.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Auto urheilua

Viime seikkailu päättyi sitten "vesipuistoon" josta sitten pääsinkin pihalle päiväksi ja aurinko kuivasi minut todella nopeasti lintujen laulellessa se ei ollutkaan yhtään hullumpi kuivattelu tapa.
Pääsimpä viikonloppuna mukaan kattomaan microautoilua huimaa touhua olikin melkein alkoi pelottaa se ääni ja vauhti. Ensi kerralla kuulemma voin päästä jopa kyytiin.

 
Kuivattelua

 
Auton ratissa


                                                                 Ajoja seuraamassa

 
Paras paikka oli kuminkin seurata turvallisessa sylissä.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Talkoissa ja piha leikkejä

Tämä pupupa päätti lähteä talkoisiin mukaan viihdyttämään porukkaa. Hurjaa meininkiä olikin ja välillä vähän pelotti toimia työnjohtajana kun vaja vain nousi kormeammalle ja korkeammalle. Kaikkea muutakin tuli touhuiltua ja leikittyä sekä kukkasia ihastelemaan ehdin. Tosin mullassa ryvin ja lopputuloksena odotan pääsyä vesipuistoon ja sne kyllä kuvistakin huomaa olen likainen. Onneksi kylpy auttaa :)

 
Uskallauduin karhun selkään.

 
Työnjohtajana aitio paikalla.

   
                                                                        Kärrykyytiä

 

                                                                Kiipesin puuhun.


                                                               Kauniita lemmikkejä.


                                                                     Tulppaaneita

Raparperin päällä.

Frispeetä välillä.

 

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

kesä saapui ja piuha katosi

Kesä ehti saapua kun etsin kameran johtoa. Se oli muuttanut leluaatikon pohjalle.  Nyt seuraakin tämän kuun seikkailuista. Nyt on piuha hyvässä jemmassa korkealla hyllyllä ettei enää katoa.

 
Vappu asu piilouduin serpenttiiniin.
 
 
Pallojen seassa.


                                            Pyöräretkellä leikkipuistoon. välillä eväs mehua.


                                                                Liukumäki


                                                               ja kerien alas.


                                                                   valkovuokkoja

 
kukkasia haistelemassa.
 
 
 
HYVÄÄ KESÄÄ!!

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kevät yllätti

Heräsin aamulla ja huomasin ihmetyksekseni mihin oli lumet hävinneet? Vain pieni kasa oli enää varjossa jäljellä ja kukkia oli saapunut. Eihän siinä auttanut kuin mennä tutkimaan mitä kaikke kevään merkkejä löytyisi.

 
Ensimmäiset sinivuokot oli auenneet.


                                                 Muitakin kukkia oli tullut lehtien välistä.